50 ja 60 luvulla rock'n'rollia esittäneitä yhtyeitä ja artisteja.

50 ja 60-luvuilla uransa alottaneiden artistien sivuilla,  kokoamisessa tärkeimpänä tietolähteenä on toiminut kirja Rockista Rautalankaan (Hannu Nyberg) ja Nybergin lisäykset ja korjaukset postitse. Timo Rauhaniemi koonnut sivuille ns. beat yhtyeistä rokkaavimmat.
50-luvulla oltiin Suomessa rock'n'roll harrastuksen kanssa vielä aika lailla hakoteillä joten useat tämän sivun artistit eivät edusta ihka oikeaa rock'n'rollia. Tällä sivulla mainittu joidenkin artistien jollakin tavalla Rock'n'rolliin liittyvät levytykset, joiltakin artisteilta taas laitettu koko tuotanto vaikkei se kovin rock'n'roll henkistä olisikaan.
12.10.1956 Turussa rock'n'roll tanssitilaisuus jossa musiikista vastasi Onni Gideonin orkesteri.
 Suomen ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa olleet esiintyjät olivat pääasiassa tunnettuja jazz muusikoita eikä noihin nimiin ole myöhemmässä vaiheessa törmännyt rock'n'rollin yhteydessä.
19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa Helsingin Työväentalolla mukana olleista parhaat mukana myös muissa tätä seuranneissa konserteissa (3.4'57 Riihimäellä Rock'n'roll hurlumhei). 4.4.1957 pidetty konsertti esitettiin myös TV:ssä. 9.4'57 Turun VPK Talo.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
OSSI AHLAPURO
Kävi esiintymässä Roobertin Rock Showssa (60 ja/tai 61) esitti lähinnä kantria..
-----------------------------------------------------------------------------------------------
ESKO AIRIKKA
Kävi esiintymässä Roobertin Rock Showssa (60 ja/tai 61).
Esko Airikka levytyksiä.
EP Napolilaisia lauluja ...........Decca dn 3054 ... 1961
Kertokaa se hänelle
Kuunsiltaa pitkin 
Muistoja sorrentosta 
O sole mio 
Soi iltakellot
single...................... Decca sd 5530 ... 1961
Kukka äidille // Äitini pieni 
Näiden lisäksi levyttänyt kuusi(6) joululaulua.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ROCK ANSSI 
Helsinkiläinen Anneli Sistonen (os. Tanner) esitti rock'n'rollia 50 ja 60 luvulla . 50 ja 60 lukujen taitteessa esitti myös radiossa livenä rock'n'roll biisin Nuoret ja Tupakka (nauhaa ei ole taltioitu YLEn arkistoihin). Keikkaohjelmistoon kuuluivat mm. Mambo Rock, Tutti Frutti , Jailhouse Rock ja Rock Around the Clock . Kirjassa Rockin Korkeat Korot hänestä on valokuva ja sivun mittainen juttu. Esiintyi myös televisiossa Nuorten Tanssihetkessä. WSOY:n verkkosivuilla lukee seuraavasti : Anneli Sistonen, lempinimeltään RockAnssi, tuli toiseksi rock 'n' roll -laulukilpailussa vuonna 1961. Kilpailukappale oli Tutti frutti ja kisapaikkana Messukeskus.
Anneli Sistonen äänitteillä (jazz)

LP
Anneli Sistonen Martin Brushane Big Band .....Hitvox  HTLP 1017, 1978
A1: St. Louis Blues
A2: When You're Smiling
A3: Kadun Aurinkoisella Puolella (On The Sunny Side Of The Street)
A4: Puukkomackie (Mc The Knife)
A5: Lullaby Of Birdland
A6: Sateenkaaren Tuolla Puolen (Over The Rainbow)
B5: Sweebie Deebie Riba
B6: Steppaa Kundi Steppaa
 
(B1-4,7 Martin Brushane Big Band)

Various Artist LP Jokamiehen toivekonsertti : Pukko Mackie
Various Artist LP 60-luvun suosikki iskelmät 1 : Saku Sammakko

Various Artist LP Kissatanssi Tipujen Kanssa: Sweebe Deebe

Various Artist c-kas Jalalla koreasti ....  JP MC 2073: Hellapoliisi Blues
Various Artist c-kas Kitara ja Meri : Hernandon salaisuus
Various Artist c-kas Autoilijan toivekonsertti : Musta Pekka
Lisäksi YLE:n arkistoissa on ohjelmasta Tiistai-ilta Hakakerhossa kappale  Sä Kaunehin Oot nimellä Anneli Tanner.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
CARITA AXBERG
Yö Rock Showssa Turussa 10.9.60 tai 61
--------------------------------------------------------------------------------------------------
KAJ BACKLUNDin yhtye.
Kitaraa yhtyeessä soitti nykyisin suosittu näyttelijä Pekka Laiho, Yhtye toimi myös Eero ja Jussin keikkabändinä veljesten uran alkutaipaleella.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
BRAGGARTS
Mikkeli 1962-1964
http://www.mikkeli.fi/fi/kirjasto/rock/60luku/braggart.htm
--------------------------------------------------------------------------------------------------
REINO BÄCKMAN and his Red  Devils
Helsinki
Esiintyi mm. vapunpäivänä 1958 kenestä Suomen Tommy Steele tapahtumassa ja syyskuussa '58  Helsingin Bottalla Rock'n'Roll Showssa.
Shaken ja hully gullyn kaltaisten tanssivillitysten tultua hetkeksi muotiin myös Suomessa julkaisi Westerlund Oy:llä työskennllyt saksofonisti-laulaja Reino Bäckman muutaman singlen peitenimellä Little Ray, taustallaan studiobändi The Spike Dope Five (Seppo Rannikko: tenorisaksofoni, Esa Pethman: tenorisaksofoni, Raimo Roiha: piano, Raimo Sarkio: kitara, Erkki Seppä: basso, Erkki Valaste: rummut).
Ensimmäisellä levyllä kuullaan myös Bäckmanin soittamaa huuliharppua. Myöhemmin useiden suomeksi puhuttujen Disney-piirrettyjen äänenä ja EMI:n toimitusjohtajana tutuksi tullut Bäckman oli vetänyt jo 1950-luvulla rock'n'roll-yhtyettään Red Devils.
single ..................................................... HMV 45-TJ 304 ...1964  
Come On/Hully Gully For Two
single ..................................................... HMV 45-TJ 316...1965  
I Got A Six Feet Woman/Little Girl
--------------------------------------------------------------------------------------------------
CANISTRO BROTHERS
 katso Bo Luther
--------------------------------------------------------------------------------------------------
CAROLA
Carola Standertskjöld-Liemola, (o.s. Standertskjöld)
(R.I.P. s. 23.3.1941 k. 12.11. 1997)
Jazzia ja Jazz -iskelmä pääasiassa esittäneen Carolan tuotannosta voisi poimia ainakin singlet.
-

Carola And The Boys
single .................................. RCA, FAS 938,   1965
A: Jo Riittää! (The Last Time)
B: Hunajainen (A Taste Of Honey)
Jagger, Richard, J. Raittinen
Scott, Marlow, J. Raittinen
-

single ................................ Scandia, KS 709,    1967
A: Carola Ja Lasse Mårtenson: Mä Lähden Stadiin (Jackson)
B: Carola: Ei Aina Käy Niin Kuin Haaveillaan (You Only Live Twice)
Rogers, Wheeler, Reponen
Barry, Bricusse, Reponen
-
https://fi.wikipedia.org/wiki/Carola
--------------------------------------------------------------------------------------------------
CUDE SISTERS
kt. Tuula ja Paula 
--------------------------------------------------------------------------------------------------
GEORG DOLIVO
Rock kuninkuuskisojen  finaalissa 4. Kisa järjestettiin Helsingin työväenopistolla ja se televisioitiin suorana lähetyksenä 24.1.1961. Georg pyydettiin Kukonpojat lauluyhtyeeseen tämän kisan laulujen perusteella. 
Levytti myös omalla nimellään kaksi singleä.

single .................................Scandia  KS 496,    1963
A: Ota Pois Nämä Kahleet (Take These Chains From My Heart)
B: 16 Ruusua (Eighteen Yellow Roses)
 

Pieni Palanen Kultaa / Maantie ................. Scandia  KS 529 ... 1964
 Kivikasvot yhtyeessä vuodet 1967-1988.
----------------------------------------------------------------------------------------------
EEMELI
Esko Toivonen (s.20.6.1920 k.9.11.1987)
Juu ei ollut rock'n'roll miehiä mutta lauloi elokuvassa Oho Sanoi Eemeli kappaleen Little-Emil Rock ja levytti parodioiden jotain aiheeseen liittyvää.
Aiheeseen liittyvät levytykset.


EP
Repe ja Eemeli ................................ Rytmi RN 4220...1960
B1: Isoisän Rock         (K. Aava, R. Helismaa)

EP
Repe ja Eemeli: Huumoria 2 .............. Rytmi RN 4520 ... 1962
B1:   Tukkijätkän Twist         (Kari Aava, Reino Helismaa)


Single ........................................... Rytmi 6510 ... 1962
A:) Tukkijätkän Twist         (Kari Aava, Reino Helismaa)

 LP
Eemeli ....................................... Sävel SÄLP 630 ... 1966
A8: Tukkijätkän Twist         (Kari Aava, Reino Helismaa)
B6: Isoisän Rock         (K. Aava, R. Helismaa)
A8: rec. 1962, B6: rec. 1960


CD
20 Suosikkia - Oho! Sano Eemeli ......... 5050466-2245-2-1 ... 2002
06: Isoisän Rock         (K. Aava, R. Helismaa)
08: Tukkijätkän Twist        
(Kari Aava, Reino Helismaa)
06: rec. 1960, 08: rec. 1962


Eemeli 45cat sivustolla/span>
Eemeli Ylen elävässä arkistossa
Eemeli Wikipediassa
-----------------------------------------------------------------------------------------------
NALLE EKLUNDin Kvintetti
Esiintyi mm. vapunpäivänä 1958 kenestä Suomen Tommy Steele tapahtumassa
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ROCK ENSKA
kts  Ensio Härmälä 
-------------------------------------------------------------------------------------------------
KARI FALL
1960 pääsiäisenä voitti  pienimuotoisen rocklaulukilpailun. Levyillä Kari lauloi iskelmiä.
Nämä levyt kuitenkin aiheeseen liittyviä.

single .............................................................................. Parlophone 45-PAR  906,    1960
A: Tyttö Pelästyy (Down By The Riverside)
B: Etelä-Amerikan Mailla (South American Way)
Traditional
Jimmy McHugh

single ............................................................................... Parlophone  45-PAR  911,   1960
A: Red Shutters
B: Johnny, Mua Muistathan (Johnny Remember Me)
Schuman, Kaplan
Geoffrey Goddard

single : Juna Vie / Pigalle ................................................................... Parlophone  919 ... 1962
(jompi kumpi puoli Ali Sommar?)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
KAJ FOGELHOLM
kolmas sija 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa Helsingin Työväentalolla. Voitti vapunpäivänä 1958 kenestä Suomen Tommy Steele kilpailun. esiintyi myös mm11.9. '58  Helsingin Bottalla Rock'n'Roll Showssa. Esiintymisiä Ryck i Rock tapahtumissa '58-'59. Oli myös elokuvassa Vääpelin Kauhu ''kalsari rock'' kohtauksessa Speden ja Bo Lutherin kanssa.
KAI FOGEL : Esiintyi rock showssa vapun aattona 1961
----------------------------------------------------------------------------------------------------
JOHNNY FORSELL
Helsinki (12.6.1939 - 10.3.1988)
Iskelmää ja tangoa laulanut John Forsell teki myös joitakin aiheeseen liittyviä levytyksiä.

single ............................................ Decca 45-SD 5540,   1961
A: No Niin, Mary Lou (Hello, Mary Lou)
B: Pullover (Il Pullover)
 

single ............................................ Decca 45-SD 5555,   1962
A: Johnny, Mua Muistathan (Johnny Remember Me)
B: Monica (O' Monica)
 

SDEP 1027 (B1 No Niin Mary Lou (Hello Mary Lou)
----------------------------------------------------------------------------------------------------
FINNROLLERS
studiomuusikoista koottu orkesteri , joka levytti v.1957 kappaleen FINNROCK Columbia MY 23.(savikiekko ) julkaistiin suraavana vuonna vinyylinä  Columbia MY 53.

78rpm ........................................ Columbia MY 23,    1957
A: Finnrollers: Finnrock Erkki Ertama
Kääntöpuolella Seppo Arjanteen Kvintetti: Shine
------------------------------------------------------------------------------------------------------
PÄRRE FÖRARS

Rock'n'Roll henkisiä kappaleita.
single : Jääköön Rakkaus -Bye Bye Love- ......... Decca 5436 ... 1958
(myös EP:llä Pärre Förars Laulaa Rytmi RN 4130)
single : Living Doll .................... Decca 5489 ... 1959
single : Hiiri Gonzales ............... Decca 5572 ... 1962

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
EINO GRÖN (ja Kukonpojat #): 
Alaan liittyviä levytyksiä


EP
Olavi Virta / Eino Grön: Unelmatyttöjä ............................ Rytmi RN 4190 ... 1959
B1: Eino Grön: Mona Lisa         (Livingstone, Evans, Kemppi)


Single  ...................................................................... Decca SD 5482 ... 1959
A: Mona Lisa         (Livingstone, Evans, Kemppi)


Single ............................................... Suosikki 503 ... 1962
A: Sininen Kuu (Blue Moon) (R. Rodgers, Saukki)/td>
-
Recorded 12/1961


Single ............................... Philips 340 608 PF ... 1962
A: Twistaa, Patricia!
B: Mandshuria-Twist
(C. Fernandez, Reino Helismaa)
(J.A. Schatrow, Reino Helismaa)


Single ................................ Scandia KS 505 ... 1963
B: Seinillä On Korvat (The Walls Have Ears)       (S. Tepper, R. C. Bennett, Saukki)


LP
Tangoserenadi ........................................................... Sävel SÄLP 618 ... 1969
A4: Sininen Kuu (Blue Moon)         (R. Rodgers, Saukki)
B1:  Mona Lisa         
(Livingstone, Evans, Kemppi)
Levyn koko sisältö sivulla http://www.45worlds.com/vinyl/album/salp618

Eino Grön 45cat sivustolla http://www.45cat.com/artist/eino-gron
Eino Grön Wikipediassa
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
HARLEKIINIT
Pörrökarva Twist .......................................... RCA 648 ... 1962
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
HARMONY SISTERS
Levyttää 1956 kappaleen 'Rock Around The Clock' suomeksi. Tunnista Toiseen (Triola 4234).  Tällä levyllä rokista ollaan kaukana. 1956 he levyttivät kolme laulua joita myös Elvis Presleyn levyiltä on kuultavissa . TIIDLI-DII ( Elvis mm. livenä Louisiana Hayride Showssa 1955 nimellä Tweedle Dee). JOS KYLMÄ OOT ( Elvis livenä Louisiana Hayride, tammikuun 15.1955 nimellä Hearts Of Stone) ja PREERIAN KELTAINEN RUUSU ( Elvari leffassa Viva Las Vegas nimellä Yellow Rose Of Texas). Nämä laulut on kuultavissa savikiekkojen lisäksi CD:llä Sinitaivas 1955-56 SIBCD 3 )
Aiheeseen liittyviä levytyksiä:

Veikko Tiiton kattava Harmony Sisters -discografia:  http://www.veikkotiitto.fi/harmony%20sisters.htm
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
MATTI HEINIVAHO
Lännen tie (Rawhide) ............... Decca sd 5679 ... 1966
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LARS ' Heruli' HERMANN
Voitto 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa Helsingin . Finaalissa biisinä oli TUTTI FRUTTI

(Julkaistu LP:llä Jorma Kalenius & his Rock Devils : Mä Tahdon Rokata )  .
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
BENNY HERMANSSON
 Rock kuninkuuskisojen 61 finaalissa ja vuoden 59 kisojen karsinnoissa.. Oli myös Roobertin rock shown esiintyjä.
Levytti  nimellä B.J.Benny & the Steeples: Hound Dog/Corrina Corrine ..........................Fontana 269750TF -65 
Singlen A-puoli myös kokoelma LP:llä Elvis Suomessa
--------------------------------------------------------------------------------------------------
JARNO HIILLOSKORPI
Esiintyi luultavasti 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa . (tilaisuudessa esiintyi toinenkin nimettömäksi jäänyt ??. (Jarno levytti myöhemmin lauluyhtyeessä Harlekiinit )
----------------------------------------------------------------------------------------------
REIJO HIRVELÄ
San Antonion Ruusu ....... RCA FAS 967 ... 1966
----------------------------------------------------------------------------------------------
TOMMY HÄGERT
Rock kuninkuuskisojen finaalissa 24.1.1961 . Kisa järjestettiin Helsingin työväenopistolla ja se televisioitiin suorana lähetyksenä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
ENSIO HÄRMÄLÄ ( ROCK ENSKA)
Turku. Esiintyi Siimeksen Rock Showssa 1960 ja Yö Rock Showssa turussa 60 tai 61.
----------------------------------------------------------------------------------------------
OLAV JACOBSSON
Hanko. Vuoden 1959 rockkuninkuus kisojen 3, eli oli mukana suorassa TV lähetyksessä 19.11.1959
----------------------------------------------------------------------------------------------
JOKERIT
1955 perustettu lauluyhtye levytti mm. Hula Hoop Rock vuonna 1959.
----------------------------------------------------------------------------------------------
JUSSI JURKKA & MAIKKI  LÄNSIÖ & kumppanit.
Leffassa Kuriton Sukupolvi heittävät Rock Rock Baby tsibaleen.(1957)
-------------------------------------------------------------------------------------------------
KALLE JUURELA 
Minttumaari-Twist ..................................................................... Manhattan 80 ... 1963
-------------------------------------------------------------------------------------------------
REIJO KALLIO
Levyttää 1956 kappaleen 'Rock Around The Clock' suomeksi. Tunnista Toiseen (Finlandia 247). Juu ei, tämä versio kappaleesta ei ole rock'n'rollia vaan laiskanpuoleista jazzia. 

split 78 rpm ......................... Melody, M309,  1956
B: Reijo Kallio: Suklaasydän (Mama's Pearls) Siegmann, Clarkson, Saukki
Juu, ei rokkia vaan jazziskelmä


LP
Reijo Kallio ................... Minimusic, MIMULP 48, 1979
A1: Hello Mary Lou  
Levyn muu sisältö tangoa ja iskelmää.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
LEO KARISTE
Vuoden 1959 rockkuninkuus kisojen välierissä 19.11.1959
-------------------------------------------------------------------------------------------------
HERBERT KATZ  All Stars
Mukana maamme ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa. Herbert soitti kitaraa Onni Gideonin yhtyeessä mm. Hawaiian Rock levyllä.
---------------------------------------------------------------------------------------------------
VIENO KEKKONEN
Alppiruusu Rock ........................................ Scandia 409 ... 1961
----------------------------------------------------------------------------------------------------

KIPPARI KVARTETTI
Suomalaista doo-woppia, no ei ihan. Rock'n'Rollin hengessä mennään kappaleella Ko Ko Mo vuodelta 1955 ja Torppavanhus.  Ylen arkisto  . Country tunnelmia kappaleella Kentucky-valssi 01.09.1952  kuultavissa ylen arkistossa Suomi kantrin uran uurtajia.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
KIVIKASVOT
- Barbara Ann.  (single Philips PF 340744 ... 1966) julkaistu myös LP-levyillä Folk Fredi ja Kivikasvot (Rytmi RILP 7024 ... 1966), Fredi ja Kivikasvot (Sävel SÄLP 641 ... 1970)
----------------------------------------------------------------------------------------------------
LEIF KIVIHARJU
Osallistui rocklaulukilpailuihin 1961 heikolla menestyksellä esittäen vuoden 1952 mallisella Harmony -kitaralla itseään säestäen laulut Story of Adam & Eva ja Jingle bells rock. Oli perustamssa vuonn 1962 rautalankayhtyettä Comanches ja soitellut myöhemmin lukuisissa yhtyeissä mm Karma...
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
KOMEETAT : Helsinkiläis ryhmä vuodelta '57 soitin valikoima rummut, piano ja trumpetti. hmm ei kyllä soittmista päätellen ole ollut kovinkaan aito rock'n'roll bändi.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
RALF KOSKINEN 
Ralf ei ollut varsinainen rock laulaja, levytti jollakin tavalla aiheeseen liittyvän.
Jenka the Dance For Today ...................... Decca 5611 ... 1963
--------------------------------------------------------------------------------------------------
RONNIE KRANCKIN orkesteri
Teki joitakin keikkoja '57 Elvis kisassa mukana olleiden artistien kanssa.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
PAAVO KULJU
Vaikutti Tornion suunnalla mm Paavo Kulju ja Cuapita orkesteri ,,58..61.(n66)
soittivat lattari-iskelmiä Swingiä mm myöhemmin Twist pohjasta rockia. !!
--------------------------------------------------------------------------------------------------

ANITA KUUSI
Kirjassa Rockin Korkeat Korot listassa naisten ensimmäisiä rock'n'roll levyjä.
Anita Kuusi & Karjapojat ja Onni Gideonin Orkesteri ...Seitsämän Päivää (Seven Lonely Days) Scandia KS 207.... 1953
. . Tämä levytys on hänen ainoa julkaistu  äänite , kyseessä on tosiaankin western swing levytys , kakun toisella puolella Olavi Virta
Seitsemän päivää vuodelta 1953 kuultavissa ylen arkistossa Suomi kantrin uran uurtajia 2
-----------------------------------------------------------------------------------------------
KUKONPOJAT
single: Putti Putti ...................................... Suosikki 505 ... 1961
(kts Eino Grön & Kukonpojat)
-------------------------------------------------------------------------------------------------
L-BROTHERS :Jukka ja Pekka Loukiala 
-----------------------------------------------------------------------------------------------
PENTTI LASANEN :
single : Jokkmokk Rokk ..........................Parlophone 905 ... 1960
-----------------------------------------------------------------------------------------------
REINO LAURENiin orkesteri : perustettu 1956 Reino Lauren : gtr, Mikko Polemeri : bss, Harri Tauskila : dms , ja ilmeisesti fonisti Ruotsista ?.  Heitti vain mutaman keikan . Rock'n'Roll hurlumhei pippaloissa 19.3'57 biisit SHAKE RATTLE AND ROLL , SEE YOU LATER ALLIGATOR ja TUTTI FRUTTI. Yhtye hajosi vuoden '57 lopulla.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
RAUNO LEHTISEN YHTYE
Polar Twist / Flowers ............................................. RCA 648 ... 1962

Rauno Lehtinen (s.7.4.1932 k. 1.5.2006 )
Rauno Lehtisen johtamia yhtyeitä oli mm. Rautalanka OY ja Vostok All-Stars
-----------------------------------------------------------------------------------------------
LERSSI : Nimi Yö Rock Show:n mainoksessa Turussa 10.9.60 tai 61
-----------------------------------------------------------------------------------------------
ERKKI LIIKANEN
juu, ei Erkki rock'n'roll artisti ole, mutta aiheeseen liittyvät äänitteet.
Hiiri Gonzales .......................................................... HMV 255 ... 1962
Teinisenjoriitta / TV-Tyttö ......................................... Safir 103 ... 1963

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

KAI LIND : Omalla nimellä tehtyjen levyjen lisäksi yhtyeessä Four Cats.
single levyjä: 
Kuusitoista Vain ................................................. HMV 167 ... 1959
Miksi Yhä ilmäs Palaa ........................................ HMV 174 ... 1960
Pikku-Pikku Bikinisä / Oli Kuu Oli Ilta ................ HMV 189 ... 1960
Billy Boy ............................................................ HMV 193 ... 1960
Ykkönen .................................................... Scandia KS 948 ...1963

Sen Vuoksi -I Love You Because- ................... Scandia KS569 ... 1964
KS  569 myös kokoelmalevyllä Elvis Suomessa Dojo DOJLP 5008 ... 1987
--------------------------------------------------------------------------------------------------
LEO LINDBLOM in Rock'n'Roll Orkesteri : Esiintyi mm. Rock'n'Roll Hurlumhei konserteissa 1957.(mm TV:ssä 4.4'57) ja vielä joitakin pistokeikkoja vielä tämän jälkeen.  mm. vapunpäivänä 1958 kenestä Suomen Tommy Steele tapahtumassa. (solistina Kai Lind)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
G. LINDEMAN
50-luvun sanomalehden ilmoituksessa : Leppävaaran Kansantalossa... Rock'n Roll solisti G.Lindeman vierailee.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ANKI LINDQVIST
(s.1945 k.2007)
Anki ei ollut rock'n'roll artisti, mutta esitti mukavia roots-numeroita

single ......................... Columbia MY 89, 1963
Teinitytön Blues (The Teenager Sings The Blues)/ Bel-Ami
-
single ......................... Columbia, 45-MY 104, 1964
A: Fever
B: Näpit Irti Antista
katso myös Österberg Brothers otsakkeen alla Anki, Bosse ja Robert.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ERIK LINDSTRÖM All Stars : mukana maamme ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa. Säesti levyllä (1957) Ranskalaista (Rockista rautalankaan mukaan)tai Saksalaista (Mä Tahdon Rokata LP kansitietojen mukaan) neitiä nimeltä Yvonne Carre biisillä ROLLIN' AND ROCKIN Columbia MY 27 (savikiekko) / Columbia MY 53 (single toisella puolella Finnrollers:Finnrock) /  postikorttisingle Norlophon 15 . Lisäksi Yvonne Carre teki Suomessa myös EP:n Columbia MY-EP 709. (onko Erik Lindströmin yhtye tällä EP:llä ?) 
--------------------------------------------------------------------------------------------------
NALLE LINDSTRÖMIN Yhtye : lokakuussa 1956 säesti rock'n'roll tanssikilpailuissa (Natsalla luulisin). Esiintymisiä Ryck i Rock tapahtumissa '58-'59.
Nalle Lindström laulaa kokoelma levyllä Ilta zillertalissa kappaleen Rock Around the Clock  (Manhattan man 3020 ...1974 )
Vuosaaren swingikingi nähtiin 77-vuotiaana ohjelmassa K70 laulamassa rock musiikkia ikäihmisten kuorossa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

VESA-MATTI LOIRI :
Voi Ku Onnistuis (Rock Around the Clock)// Saiskos Pluvan (Foggy MountainBreakdown)...Scandia ks 782.....1968
kts. Rock Brothers
--------------------------------------------------------------------------------------------------
JUKKA LOUKIALA 
va CD
Föribeat 60's Beat - Ferry Music from Turku ............... Ferry B Goode FB-001 ... 2007
1. Eero ja Jussi, Tuula ja Paula, Pekka ja Jukka Loukiala ja Rock-Tommy :
    Medley elokuvasta Taape tähtenä (1962)

Keikkaili ahkerasti vuosina '60 & '61 mm. Siimeksen rock showssa. 1.5.'60 neljäs Ponnahdus pinnalle -kilpailu, rocksarjan 3. Esiintyi Televisiossa 26.4.1961 Tes-Vision Nuorten tanssi Hetkessä
--------------------------------------------------------------------------------------------------
LITTLE JOHN and his Rockets : Helsingistä käsin rock'n'rollia jo vuodesta 1956. John Forsell : vcl? / ?.( s12.06.1939 k. 10.03.1988) 
--------------------------------------------------------------------------------------------------
KURT NORDANBERG : mukana maamme ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

BO LUTHER
Leppäkoski 
.Toinen sija 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa. loppukilpailu kappale oli WHEN THE SAINTS.
 Keikkaili vuoden 57 aikana Kranckin ja Linblomin yhtyeiden kanssa. Rokkaili pienen pätkän elokuvassa Vääpelin Kauhu (ensi-ilta 19.7.1957).
 Perusti kesällä '57 rock-yhtyeen Canisto Brothers. Bo Luther : vcl . Harri Sutinen : gtr . Esko Toivonen : trumpetti. Jouko Jokinen : klarinetti . Martti Santala : dms .( huh. mikä soitin valikoima rock yhtyeelle). Keikkailivat lähinnä Haminan ja Riihimäen seudulla , setti sisälsi  iskelmä musiikkia ja rock'n'rollia mm. Hound Dog ja Mambo Rock. Kesällä 1958 tyyli vaihtuo skiffleen (nyt myös narubasso) ja välillä toisessa kitarassa Esko Elo
 Bo Luther nimi löytyy myös 11.9 '58 Hki Botta Rock'n'Roll Show mainoksesta ja Ryck i Rock 8.11-58 mainoksesta 8 ilmeisesti esiintyivät useamminkin ryck i rock tilaisuuksissa). Skiffle ryhmällä keikalla mm. Helsingissä iskelmä karusellissä. yhtye hajosi 1960. Bo ja Harri muuttivat Helsinkiin ja heittivät keikkaa silloin tällöin vuoteen '64 asti. Vääpelin kauhu elokuvan lisäksi Bo Lutheria voi kuulla
EP:llä
 Harri Sutinen ja Bo Luther
1962-63 Suomalaisen Rock'näRollin Historiaa osa 1 .... Blue North,  BN 1003, 1980
B1: Bo Luther: At The Jenka Show  
-
 levy sisältää kolme Sutisen kitara instumenttaalia ja yhden Bo Lutherin laulaman live kappaleen. Tuolta samalta keikalta on olemassa muitakin äänitettyjä veisuja mm. Blue Suede Shoes .
--------------------------------------------------------------------------------------------------
LARS-CHISTER MANGS
1.5.'60 neljäs Ponnahdus pinnalle -kilpailu, rocksarjan 5.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
MARIA 'Mary' MAREN
Hki. Esiintyi Siimeksen Rock Showssa 1961
--------------------------------------------------------------------------------------------------
MISS MARIANNE (Maria Rintala)
esiintyi Siimeksen ensimmäisestä rock-showsta  (vapunaattona -60) lähtien  ja esiintyi showssa vielä seuraavanakin kesänä
--------------------------------------------------------------------------------------------------
LASSE MÅRTENSON
Blueberry Hill ................................................................ RCA 688 ... 1962
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
ROCK MÖVE : Ensi?  esiintyminen Rock Showssa vapunaattona '61. Laulanut myöhemmin yhtyeessä happy Go-Fellows.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
LASSE NUPPONEN : 1961 
levytti 'Elvis iskelmän' Puinen Sydän (Wooden Heart)
Puinen Sydän myös kokoelma levyllä Elvis Suomessa Dojo DOJLP 5008 ... 1987
lisäksi aiheeseen littyvät
Eläköön Twist // Hän On Mr.Twist ................................... His Masters Voice HMV241 ... 1962

--------------------------------------------------------------------------------------------------
SIRKKA NUPPONEN : esiintyi 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa naistensarjan kakkonen. Oli myös esiintymässä Rock'n'roll hurlumhei tapahtumassa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
EILA PELLINEN : Kirjassa Rockin Korkeat Korot listassa naisten ensimmäisiä rock'n'roll levyjä . Eila Pellinen...Pakoon Pakoon (Freight Train) Decca sd5406....1957 . No ei tämä ihan rock'n'rollia ole mutta hyvä biisi  kuitenkin kappale kuultavana myös cd:llä  Eila Pellinen : Unohtumattomat Helmi 440182 ....1993
--------------------------------------------------------------------------------------------------
SIMO PENNILÄ : esiintyi 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa 
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

TAPIO RAUTAVAARA
 : Monipuolisen kansanviihdyttäjän ohjelmistosta löytyi myös roots henkistä musiikkia mm.
Vanha Riimu, Kohti Alaskaa (North To Alaska), Ringo, Yölinjalla, Kun Ei Niin Ei, Kiven Sisällä (San Quentin). Johnny Mua Muistathan. , Chicago Bill,
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
RAUNO RISSANEN Yhtye :
 ( Rauskin Rockets nimelläkin kutsuttu) Perustettu loppuvuodesta 1957. Rauno Rissanen : bss (r.i.p. 1977), Erkki Koskimo : pasuuna, Erik 'Danny' Danholm : sax , Mikko Savas : dms , Christer  'Santa' Sndell : pno,
Yhtye esiintyi TV:ssäkin ainakin Kaj Järnströmiä säestäen (4.3'59). 1959   Matti Oiling :dms, Seppo Sädevuo : pno . Sädevuo otti yhtyeen nimiinsä ja rock'n'roll vaihtui jazziin. Yhtye lopetti1961.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
the ROBERTS : perustettu alkukesästä1961. Tommie Mansfield:gtr. Jussi Raittinen : vcl/rh-gtr. Jukka Loukiala : bss. Benny Hermansson : vcl/dms. Eero Raittinen : vcl/dms. Yhtye säesti myös muita Roberts Rock Shown artisteja. mm. Rekka Loukiala,Tuulaja Paula, Mary Maren. 
--------------------------------------------------------------------------------------------------
the ROCK BROTHERS
Veljesten duosta Nyberg kirjoitti tähän tapaan:" The Rock Brothers, jonka muodostivat veljekset Vesa-Matti ja Pekka Loiri. Veskun ura oli alkanut jo vuonna 1958 Pohjois-Haagan yhteiskoulussa, jossa hän lauloi ja soitti klarinettia oppilaiden perustamassa jazzyhtyeessä. Pekka Loirin liityttyä myöhemmin mukaan kitaristiksi alkoi yhtyeestä muodostua rock-kokoonpano, jonka ohjelmistoon kuului mm. rock-sovitus kansanlaulusta Tuoll' on mun kultani, Hound Dog, Hello Mary Lou sekä Rock O' My Soul ynnä muutama omaa tuotantoa edustanut sävelmä. Lavalla Loirin veljekset olivat parhaimmillaan unohtumaton näky, erityisesti silloin kun Vesku pukeutui naiseksi ja alkoi matkia Rock-Olgaa.
The Rock Brothers keikkaili etupäässä kouluissa, kansallista julkisuutta he saavuttivat vuoden 1962 alkupuolella esiintyessään osuusliike Elannon pyörittämässä nuorisomusikaalissa Huipulla tuulee.
Veljesten rokkailu loppui elokuvaohjaaja Mikko Niskasen napattua Veskun erinomaiset arvostelut saaneeseen elokuvaansa Pojat (ensi-ilta 30.11.1962).
"
lue lisää kohdasta Vesku Loiri.
------------------------------------------------------------------------------------------------
TERESA ROSENIUS : Helsinki. Esiintyi Siimeksen Rock Showssa 1961
Theresa Rosenius teki nimellä Theresa kaksi sinkkua Polydorille. Eivät aivan huonoja.
Dannyn Kersantti/Menolippu ................ Polydor NH 54 909 ... 1965 
Nyt Mitä Teen/Aamu Liian Lyhyt On .... Polydor NH 54 914 ... 1966
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
GUSSE RÖSSI All Stars : mukana maamme ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
PAULI 'PALE' SALMINEN : Hki. Käytti myös nimeä PAUL SALMI.  Rokkaili jo 50-luvulla itseään haitarilla säestäen. Hän soitti myös jossakin vaiheessa Rauno Rissasen yhtyeessä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
SACY SAND , ESA PAKARINEN ja MASA NIEMI : aivan, ei mikään rock'n'roll poppoo (Sacy Sand oli jazz ja mambo  miehiä), mutta elokuvassa Pekka ja Pätkä Sammakkomiehinä esittävät rock parodian? Hippaa ja Hoppaa.(1957)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
PENTTI SASSI : esiintyi 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa Helsingin työväentalolla.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
SAUKKI ja ORAVAT
single : Jöröjukka Rock  .............................................. Scandia 348 ... 1960
---------------------------------------------------------------------------------------------------
HARRY SCHEIMAN : mukana maamme ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
JOHNNY SHOWMAN Combo :  26.11 1958 Hki Jazz Rock & Skiffle Show. yhtye esitti skiffleä ja rokkia.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
LEILA SJÖSTRÖM : Levytti 1956 Boyd Bennetin Seventeen kappaleen suomeksi. Seitsämäntoista (Star WS 626/Star WEP 07). 
--------------------------------------------------------------------------------------------------
SKIFFLE BOYS
Helsinki (Roihuvuori) Yhtyeestä kuva Ajan Sävel 40/1958
--------------------------------------------------------------------------------------------------
SAMI SKURNIK : mukana maamme ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
MIRJA- LIISI SOININEN : Mirja Liisin 60-luvun alussa levytetyissä lastenlauluissa oli joukossa yksi rock'n'roll henkinen laulu..
Mustasulka Tanssii -Rockin'  Red Wing- on julkaistu singlenä(Scandia KS 386 ... 1961), ep:llä Mirja-Liisi (Scandia SEP 140 ... 1961) Mirja-Liisi ep on myös kokonaisuudessaan eri esittäjiä lp:llä Lapsille 1 (Scandia EHSLP 1013) ja cd-kokoelmalla.Kun Rock'nRoll Tuli Suomeen.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ALI SOMMAR (Eero Suviala) : Perusti ensimmäisen yhtyeensä 1958. Yhtyeen vaihtelevassa porukassa soitteli mm. Mikko Kuoppamäki, Esa Helasvuo, Hillel Tokazier, Jouko Eräkäre, Antero Päiviläinen ja Mika Nuorivaara. Ali Sommar on myös levyttänyt seitsämän levypuoliskoa.
One Way Ticket // It's Drive Me Wild ................................. Parlophone 917 ... 1962
Helsinki Twist // Kellotaulu Twist ......................................... Parlophone 918 ... 1962
Voi Mikä Tyttö // Hän On Jonkun Toisen............................. Parlophone 927 ... 1963
Juna Vie // Pigalle  jompi kumpi puoli Kari Fall?

--------------------------------------------------------------------------------------------------
ANTERO STENBERG All Stars : mukana maamme ensimmäisessä rock konsertissa 22.10.1956 Turun Konserttisalissa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
CAJ STJÄRNSTED : 1.5.'60 neljäs Ponnahdus pinnalle -kilpailu, rocksarjan 4.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ULF SUDQVIST: kts Rock Uffe
--------------------------------------------------------------------------------------------------
JAN-ERIK SUNDSTRÖM : 1.5.'60 neljäs Ponnahdus pinnalle -kilpailu, rocksarjan 2.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
SIRKKA SUOJOKI : esiintyi 19.3.1957(Kenestä Suomen Elvis Presley tyyppi) Rock'n'Roll laulukilpailussa Helsingin Työväentalolla sijoittuen viidenneksi.. Hän oli myös mukana Rock'n'roll hurlumhei tilaisuuksissa. Sirkka siirtyi pian iskelmän pariin ja voitti pari kertaa iskelmälaulukilpailun. Sirkka pääsi myös levylle iskelmää laulaen . single SILMÄT PEILISSÄ // KUKA VEIS, KUKA SAIS, KUKA TIETÄIS SEN... (Triola  TS 391)....1959.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
SEPPO SÄDESVUOn orkesteri
Mainittu jo vanhassa popmusiikkia käsittelevässä kirjassa bändiksi joka soitti 2 tahtia jazzia ja 2 tahtia rockia –näin sanottiin.
Kuvakin löytyy –yhtenäiset esiintymisasut . Kuvassa nuori Hiljattain edesmennyt Matti Oiling.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

(kansi Pekka Forsströmin kokoelmasta)
WIOLA TALVIKKI
Tältä jazz artistilta löytyy myös mielenkiintoisia levytyksiä mm. Armaani Sä Silloin Oisit (I Want You To Be My Baby) äänitetty helmikuussa 1956. (EP:llä Wiola Talvikki laulaa RN 4044)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
REIJO TANI ? ja Pertti Metsärinteen orkesteri ..
"Kotkan suunnalta (SPEDE Visioissa usein).ei varsinaisesti Rockia enemmän Jazzmiehiehiä
mutta joitakin levytyksiä : HUMBUUGI – 1963 ihan kelpo saksofoni rock –hyvät suomisanat laulaa Juha wat Vainio. Sitten
Se tutumpi : Paras rautalankayhtye. Sitten vielä yksi levytys 70 luvulta ..jossa parodioidaan 50 luvun jätkää nimeä en muista"(E.R. e-mail 12/'09)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
TIMO TAVIO
 : Turku. Kävi esiintymässä Siimeksen Rock Showssa 1960. Taviosta t. 1964 Tavio liittyi turkulaiseen beat yhtyeeseen  SHARKS. Taivio teki myös vuosina 62-64 pari-kolme iskelmä singleä.
Illusion ..................................................................... Manhattan 76 ... 1963
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ROCK TOMMY
 (Lindstöm) Esiintyi Siimeksen rock showssa '60 ja '61 . 1.5.'60 neljäs Ponnahdus pinnalle -kilpailu, rocksarjan voittaja. Osallistui Helsingissä iskelmälaulun SM-kilpailuihin biiseillä Mona Lisa ja O Sole Mio. Kappaleet oli sen verran rokkaavia että hänelle perustettiin oma sarja..

va CD
Föribeat 60's Beat - Ferry Music from Turku ............... Ferry B Goode FB-001 ... 2007
1. Eero ja Jussi, Tuula ja Paula, Pekka ja Jukka Loukiala ja Rock-Tommy :
    Medley elokuvasta Taape tähtenä (1962)

On myös levyttänyt omalla nimellään.  
--------------------------------------------------------------------------------------------------
RAPI  TUOMISEN Orkesteri / Rapi Tuomisen Rock-yhtye.  : Rapi Tuominen : sax. Rock Tommy: vcl/gtr. Tommy Mansfield : gtr. Reijo Suni : bss. Petri Wigren : dms. toisinaan mukana myös Per.Erik Ertman : hanuri. Somerolta 50-luvun lopulla Turkuun muuttanutta Rapi taisi olla ensimmäinen todellinen rock'n'roll fonisti. Yhtye esiintyi  mm. Siimeksen ensimmäisestä rock-showsta  (vapunaattona -60) lähtien  ja esiintyi showssa vielä seuraavanakin kesänä. Yhtyeessä soittivat vuonna '61 myös Kuutamo, Kuivala ja Manu Mantere:dms.
Rapi Tuomisesta esitettiin n.80-luvun alussa tv:ssä puolen tunnin(?) dokumentti, (käytettiin nimeä Rock-Rapi)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
JOUNI TUOKKOLA
'Pohjanmaan rockkuningas'  pääsi vuoden 1959 rockkuninkuuskisojen välieriin käytyään heittämässä muutaman biisin (laulu+kitara) Onni Gideonin yhtyeen keikalla, Onni tykästyi ja käski pojan välieriin, sillä alkukarsinnat oli jo käyty. Sijoittui neljänneksi 19.11.1959 pidetyissä rockkuninkuus kisoissa kappaleella Take Me Back Baby. Ajan Sävel lehti ihmetteli miksei Tuokkola sijoittunut neljättä sijaa paremmin. Näin Tuokkola tippui kolmen parhaiten sijoittuneen kesken käydystä televisioidusta finaalista. TV ei jäänyt kuitenkaan Jounilta kokematta vaan hän oli YLE:n leivissä 37 vuotta tehden toimittajan töiden ohella myös musiikkiesityksiä ja käsikirjoituksia ja ohjannut. (mm.TV- sarja Reinikainen). Jounin voi vielä nykyäänkin bongata trubaduurikeikalta ja kuulla ohjelmistossa myös rock'n'rollia. On käynyt esiintymislavalla laulamassa rock'n'rollia myös poikansa 'Tokelan' yhtyeen Melrosen säestämänä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
TUULA ja PAULA : ( Karppanen ) (Cude sisters) 
Aloittivat esiintymiset 1961. Levyillä Tuula ja Paula esittivät iskelmiä?
Ensimmäinen single Pepito / Keltainen Lintu (1961)

(EP kansi Pete Hoppulan kokoelma)
Bella (J.Scott) / Kyyneleitä Kirjeessä ... Philips PF 340570 ... 1962
Lover Please ....................................... Philips PF 340592 ... 1962
va CD
Föribeat 60's Beat - Ferry Music from Turku ............... Ferry B Goode FB-001 ... 2007
1. Eero ja Jussi, Tuula ja Paula, Pekka ja Jukka Loukiala ja Rock-Tommy :
    Medley elokuvasta Taape tähtenä (1962)
Tuula ja Paula levyttänyt kaikkiaan kuusitoista (16) kappaletta

--------------------------------------------------------------------------------------------------

ANNIKKI TÄHTI : (s.1925 Hki)
Rootsmusiikki harrastajille mielenkiintoinen Annikki Tähti levytys cd:llä Onni Gideonin Kvintetti 1955-1957 (Salix ... 2009)
11. Onko Syytä Itkeä - There'll be no teardrops to night (Säv. hank Williams Sr., suom.sanat Sauvo Puhtila) 2:20
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ROCK UFFE :  (Ulf Sundqvist) 1/61 rock-kuninkuuskisojen alkukarsinnoissa.(ei jatkoon)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ULF ERIK
Ulf-Erik Qvickström (s. Varkaudessa 1943 - k. Helsingissä 1978) ikuisti vinyylisinglelle vuonna 1965 iskelmälliset mutta varsin toimivat tulkinnat "Shake, Rattle & Roll:sta" ("Sä Et Kai Raukka Oo") ja "Rock Around The Clock:sta" ("Tunnista Toiseen"). Äänitteiden taustalla soitti Jörgen Petersenin studio-orkesteri. "Sä Et Kai Raukka Oo" on myös uudelleenjulkaistu kokoelmalla 'Elvis Suomessa' (Castle/Dojo DOJLP 5008) vuonna 1987.
Levytysurallaan jo aiemmin toisen singlen aikaiseksi saanut artisti tuli myöhemmin tunnetuksi kirjailijana ja kääntäjänä.
single ...................................... Blue Master 45-BLU 603 ... 1964
Leirinuotion Luona/Djingis Khan
single ...................................... Blue Master 45-BLU 615 ... 1965
Sä Et Kai Raukka Oo/Tunnista Toiseen
--------------------------------------------------------------------------------------------------
BIRGITTA ULFSSON : Esiintymisiä Ryck i Rock tapahtumissa '58-'59.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ROCK VALLU :  Kävi esiintymässä Roobertin Rock Showssa (60 ja/tai 61).
--------------------------------------------------------------------------------------------------
VANHA VAARI (Justeeri) :
 Tuu-tuu-tupakkaralli vuosi 1955 . Great hieno biisi.
Tämä siis Kauko Käyhkö, kappale julkaistu myös EP:llä 
Justeeri Iloisella Tuulella .................................. Scandia SEP 50 ... 1957
levyllä myös hauska Kesälesken Blues

--------------------------------------------------------------------------------------------------
OLAVI VIRTA
: levytti 1956 kappaleen Rock'n'roll Valssi , Kappale ei  ole rock'n'rollia vaan valssi.'57 levytti tsibaleen Setä-Kalle Amerikassa, Se on ensimmäinen laulu suomessa jossa mainitaan sanoissa  Elvis.  Olan levytyksistä löytyy myös muutama country tyylinen levytys.mm. Miksi Tämän Teit  '57 (Marty Robbinsin Singin The Blues), San Antonion Ruusu '53 (Bob Willsin San Antonio Rose). Ola levyttänyt myös rock'n'roll henkisen Lukittu Ovi '57 (Green Door) . Virran levytyksiä voi kuunnella Unohtumattomat CD sarjalta.
---------------------------------------------------------------------------------------------------
EINO VIRTANEN :
single: Bueno Sera ......................................................... Scandia 303 ... 1958
single: Charlie Brown ..................................................... Karuselli 3019 ... 1959 
----------------------------------------------------------------------------------------------------
VOSTOK ALL-STARS
Rauno Lehtisen johtama yhtye vuodelta 1962 (toimi ainakin vuoteen 1967 saakka), yhtye kunnostaui pääasiassa jazz instrumentaaleilla.
Levyttänyt kaikkiaan 25 biisiä mm. Lännen Lokari 1962
----------------------------------------------------------------------------------------------------
PEKKA VUORI
 : Rock kuninkuuskisojen finaalissa 24.1.1961 . Kisa järjestettiin Helsingin työväenopistolla ja se televisioitiin suorana lähetyksenä .
--------------------------------------------------------------------------------------------------
YANKEE MASTER'S SKIFFLE GROUP
 : Esiintyi lokakuussa '59 TV:ssä ohjelmassa Music, Music.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
MAURIZ ÅKERMAN
 : Turku. Esiintyi myös nimillä Boogie Mauritz ja Musta Prinssi. Aloitti rokkailut 1959 ja esiintyi ainakin Siimeksen Rock Showssa 1960 ja Robertin Rock Show:ssa 1961. Esiintyi Televisiossa 26.4.1961 Tes-Vision Nuorten tanssi Hetkessä .Mauriz näytteli myös elokuvassa Sensuella joka kuvattiin vuosina 1968-1969 mutta julkaistiin vasta   1972. 
--------------------------------------------------------------------------------------------------
GÖRAN ÖDNER ja Matti Viljasen Septetti
Levyttää 19.12 1955 kappaleen 'Rock Around The Clock' suomeksi. Tunnista Toiseen (Decca 5344).   jazzikx män ja rokista ollaan kaukana. Oli aiemmin levyttänyt mm. kappaleen Blue Moon.
Tunnista Toiseen Ylen arkistossa
--------------------------------------------------------------------------------------------------
ÖSTERBERG BROTHERS ( Bosse ja Robert): Esiintyivät radiossa kesällä '58 ja syyskuussa '58  Helsingin Bottalla Rock'n'Roll Showssa. ja Ryck i Rock tapahtumissa '58-59.  Ohjelmistossa mm. Bueno Sera . Välillä ilmoituksissa nimenä Bröderna Österberg. Eivät olleet kuulema hirmu innostuneita rock'n'rollista vaan esittivät sitä koska se oli suosittua. 1962 Österberg Brothers  teki singlen 

single .......... RCA Victor FAS 651,    1962.
A: Poor Mr. Brown
B: Down By The Riverside
 

Esiintyivät ja levyttivät 60 luvulla useita levyjä nimillä BOSSE ja ROBERT sekä ANKI ,BOSSE ja ROBERT.
Roots henkisiä poimintoja:
BOSSE ja ROBERT

single ........................ Columbia, 45-MY 110, 1964
A: Nellyn Palmikko (Footprints In The Snow)
B: Kalastajan Blues (Fisherman's Blues)

ANKI, BOSSE ja ROBERT
Anki Lindqvist (s.1945 k.2007)
Bosse Österberg
Robert Österberg
1963-1969?
Mielnkiintoisia ryhmän levytyksiä.
single .................... Columbia, 45-MY 107,     1964
A: Mistä Puhelu? (Memphis Tennessee)
B: Kello Yhdeksän (Jericho)
Chuck Berry, Bosse
Traditional, Bosse
-

single .................... Columbia, 45-MY 117,     1965
A: Miksen Koskaan Saa Olla Kuin Toiset (I Still Miss Someone)
B: Kun Koti Kauas Jää (Sometimes I Feel Like A Motherless Child)
 

-------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Hannu Nybergin 1984 kirjoittama Rokista rautalankaan

Lisäyksiä ja korjauksia voi laittaa  vaikka sähköpostilla.
©2005-2018  EDCD Home päivitetty 21.11.2018