LONESOME TRAIN / FIVE ALLEY CATS / ALLEY CATS

------------------------------------------------------
LONESOME TRAIN
 
Siilinjärvi: 1980 -2/1982? eka keikka: 15.10.1980
Pekka Hämäläinen: guitar
Jukka Rissanen: rhythm guitar
Pekka Akkila: bass guitar, 2nd vocals
Timo Väätäinen: drums
Ari Pekka Hirvonen: vocals, skiffle

 "Lonesome Train syntytarinaa:
Lonesome Trainin perustajajäseniä oli Jukka Rissanen, joka oli ostanut ensimmäisen oman kitaran itsenäisyyspäivänä 1979 ja Rumpuja soittanut Timö Väätäinen sekä Pekka Hämäläinen (kitara). Ensimmäiset treenit oli Jukan kotona jonne  Hämäläinen oli pyytänyt Hirvosta kitarankantajaksi, että voisi itse hiissata kitaravahvistimen.
Pian Akkila otettiin basistiksi, vaikka ei osannut vielä paljoa soittaa, mutta oli erittäin innokas opettelemaan. Rautalankabändi olisi ollut kasassa, kun Hämäläinen totesi, että Hirvonen on sitten bändin laulaja (soitti myöhemmin myös pyykkilautaa). Rautalanka vaihtuikin 1950-luvun henkiseen rock 'n' rolliin ja rock-a-billyyn. Akkilan ensimmäinen oma basso oli 1978/1979 ostettu punainen Eko ja vahvistin 1980 hankittu Yamaha JX30B. Näin perustettiin kaverusten eka bändi, joka sai nimensä Johnny Burnetten rock-a-billy biisistä. 
 Eka keikka oli Siilinjärven Paras Rock Bändi -kilpailu, joka järjestettiin Siilinjärven kirkonkylän yläasteen/lukion tiloissa 15.10.1980. Se oli paikallisesti suuri nuorisotapahtuma ankarimpaan punk-rock ja rock-a-billy vastakkainasettelun aikaan. Kilpailuun osallistui kuusi bändiä. Kilpailun toisena rock-a-billy bändinä oli South's Flag Kids. Bändimme voitti kilpailun. Siitä alkoi keikkailu ja paikallisen nuorison suosio. Parhailla keikoilla yleisöä oli useita satoja. Bändi esiintyi kouluhipoissa, kulttuuritapahtumissa ja pikkujouluissa. Kaikkiaan keikkoja oli viitisentoista. Hommaa tällä nimellä jatkettiin helmikuuhun 1982. Bändiltä jäi narulle vain heikkoja treenitallenteita (Teksti poimittu A-P Hirvonen e-mail 2005 ja muiden haastattelu kesällä 2022)

------------------------------------------------------
FIVE ALLEY CATS

Siilinjärvii: 3/1982 - 6/1983
eka keikka: 5.6.1982

Ari Pekka Hirvonen: vocals,skiffle
Pekka Hämäläinen: guitar
Jukka Rissanen: hythm guitar
Pekka Akkila: (bass guitar* - double bass - vcl 2)* mukana keväällä - kesällä 1982
Timo Väätäinen: drums
Antero Jokinen: saxophone - rhythm guitar - vcl3)* mukana syksyllä 1982


Demonauha (omaan käyttöön): 4/1982, Rolling Studio / Kuopio
Five Alley Cats
Twenty Flight Rock
Rock-a-Billy Love Affair
Hämäläinen, Hirvonen
Eddie Cochran, Fairchild
Sandy Ford
------------------------------------------------------

THE ALLEYCATS

Siilinjärvi: 3/1984 -  8/1988 [2010-luvulla joitakin keikkoja]
eka keikka: 4 /1984
Ari Pekka Hirvonen: vocals
Pekka Hämäläinen: guitar
Jukka Rissanen: rhythm guitar
Pekka Akkila (db - eb*- vcl2)* mukana syksystä 1986 - syksyyn 1988
Timo Väätäinen: drums
------------------------------------------------------

Various artists LP
I've Got A Band......................... HT, HTLP 023, 2017
A3. ALLEY CATS : Rock'n'Roll Fever (C. Campbell)
-
Recorded 7/1985, Rolling Studio / Kuopio, Finland
------------------------------------------------------

Demonauha (omaan käyttöön):7/1985, Rolling Studio / Kuopio
Rock 'n' Roll Fever
Your Baby Blue Eyes
Race With The Devil
Honey Hush
Tired 'n' Sleepy
Rock Therapy
Lear, Campbell
Burnette, Burlison, Al Mortimer
Sheriff Tex Davis, Gene Vincent
Turner
H. Cochran, E. Cochran, Capehart
Sabotsky
-


------------------------------------------------------
Harrastusporukkamme soitti lähinnä 1950-luvun rock 'n' rollia & rock billyä Siilinjärvellä. Biiseinä mm. Jump Cat Jump; Who Slapped John ?; Race With The Devil; Summertime; Honey Hush; Rock Therapy; Your Baby Blue Eyes; Birth Of The Boogie; On The Move; Rock 'n' Roll Fever; Boppin' Bonnie; Flip Flop Mama; How'd You Nearly Lose Your Mind; Draggin', Slippin' In; Wild Wild Mind; Ice Cold;  Long Black Shiny Car; Fight Back; Live Fast Die Young; Gotta Go; Ten Woman; Well Kept Secret + lisäksi vanhoja.
Hommaa jatkettiin vanhalla porukalla keväällä 1984. Bändin nimi lyhentyi muotoon "ne tietyt vosut" eli "ne tietyt kujakissat". Bändi soitteli ihan aluksi lähinnä the Blue Catsia ja 1950-luvun rock 'n' roll klassikoita (vincent - burnette - cochran). Bändin tyyliin tuli roots rock billy keväällä - kesällä 1984. Näitäpä soitettiin kouluhipoissa ja toritapahtumissa vuosina 1984 - 1985. Levytkin on aina olleet kultaa, vaikkei niitä itse ole yhtään julkaistukaan (toistaiseksi). Bändi sotkeentui näet legendaarisesti erääseen suomenkieliseen kultalevyyn sanoittajana salanimellä vuonna 1985. Levy julkaistiin vuonna 1987. Kyseisestä levystä myönnettiin myös televisiossa ÄKT: n Suomen vuoden paras pop/rock -sanoittajapalkinto vuonna 1988. Emme noutaneet palkintoa, koska sanoittajatiimiin kuului muitakin. Samassa hötäkässä tekaistiin kuuden biisin demonauha omaksi iloksi, joka vietiin yllättäen valtakunnan radiosoittoon. Kappale Rock And Roll Fever (Rock 'n' Roll Fever) soitettiin pari - kolme kertaa valtakunnan radiossa. Viimeisillä keikoilla soitettiin jotain silloin uudempaa rock-a-billyä keväällä 1986. Keikkailu loppui helmikuussa 1986. Syynä olivat armeijat ja ylioppilaskirjoitukset. Akkila möi pystybasson keväällä 1986. Hommaa yritettiin elvyttää satunnaisilla treeneillä vuosina 1986 - 1988. Tyyli muuttui jonkin verran perusrockin suuntaan. Innostus lopsahti sähköbasson lainaamiseen ja yleiseen kyllästymiseen syksyllä 1988. Bändimme esiintyi kouluhipoissa ja toritapahtumissa. Keikkoja tehtiin noin kymmenen. Paikallisesti suosittu bändi vuosina 1984 - 1986.  Bändiltä jäi kuuden biisin demonauha ja treenikämppähölmöilyä vuosilta 1984 - 86. Tulipa harrastettua. Nuoria toivon jatkamaan perinnettä paikkakunnalla: Homman nimihän on R-O-C-K ! ! !
(
Lyhennetty A-P Hirvonen e-mail 2005)
------------------------------------------------------



Lisäyksiä ja korjauksia voi laittaa vaikka sähköpostilla
©2005-2022 EDCD Home
päivitetty 23.08.2022